Me Helkamalla haluamme tuoda laadukkaat koneet sinunkin kotiisi. Olemme yli 100-vuotias suomalainen perheyritys. Tarinamme alkoi Tampereella vuonna 1905. Ja jatkuu edelleen, nyt jo neljä sukupolvea myöhemmin.
1905
Heikki J. Hellman perusti ompelukoneita, polkupyöriä ja rautasänkyjä myyvän yrityksen Tampereelle vuonna 1905.
Hellman oli maanviljelijän poika Pyhtäältä, Pekkolan tilalta. Hellmanin perhe ei tukenut ajatusta yritystoiminnasta, joten Hellmanin oli etsittävä rahoitusta muualta.
Tarinan mukaan kauppaneuvos Juho Lallukka kysyi, minkälaisia vakuuksia Hellmanilla oli lainalle. Hellman näytti Lallukalle käsiään ja totesi: "Muita vakuuksia ei ole." Nuoren maatalon pojan vahvat kädet riittivät lainan vakuudeksi, ja Hellman sai rahoituksen. Näin yritystoiminta saattoi alkaa.
1915
Hellman avasi sivuliikkeen Viipuriin. Seuraavana vuonna hän muutti perheineen Viipuriin ja siirsi päälikkeensä sinne. Tampereelle jäi sivuliike.
1928
Hellmanin perheen sukunimi ja sen myötä myös yrityksen nimi muutettiin Helkamaksi.
1934
Heikki J. Helkama perheineen muutti Helsinkiin ja osti Rautatientorin laidalla toimineen Suomen Koneliike Oy:n. Sivuliike, kotitalo ja kesäpaikka jäivät Viipuriin.
1942
Helkaman toinen sukupolvi, veljekset Matti, Paavo, Pekka ja Eero ottivat yrityksen hoitoonsa isänsä Heikin kuoltua vuonna 1942.
1947
Helkama laajensi liiketoimintaansa autojen maahantuontiin – ensimmäiset Škoda-autot tuotiin Suomeen vuonna 1947. Siitä alkaen aina tähän päivään saakka Helkama on ollut Škodan maahantuoja Suomessa.
1986
Helkaman liiketoiminta kasvoi vuosien myötä. Yritys muun muassa valmisti kodinkoneita, kylmälaitteita, polkupyöriä, radioita, televisioita ja kaapeleita, maahantoi autoja, teollisuusompelukoneita ja viihde-elektroniikkaa ja harjoitti huolintaa.
Helkaman veljekset jakoivat yritystoimintoja kolmen sukuhaaran kesken vuonna 1986.
2012
Kodinkoneita ja kylmälaitteita valmistaneella Helkama Forste Oy:llä, joka oli osa Helkama-yhtiöitä vuodesta 1974, oli tehtaat Forssassa, Viipurissa, Norjassa ja Unkarissa.
Helkama Forste Oy:n toiminta ja sitä kautta myös kodinkoneiden ja kylmälaitteiden valmistus kuitenkin loppui vuonna 2012.
2016
Helkama aloitti yhteistyön kodinkoneita, kylmälaitteita ja kodin elektroniikkaa maahantuovan Suomen Kodinkonetukku Oy:n kanssa vuonna 2016.
Yhteistyön myötä vuonna 1993 perustettu Suomen Kodinkonetukku aloitti Helkama-kodinkoneiden maahantuonnin.
2021
Helkama vahvisti asemaansa kodinkoneiden ja kylmälaitteiden kaupassa ostamalla Suomen Kodinkonetukku Oy:n osakekannan vuonna 2021. Kaupan myötä Suomen Kodinkonetukusta tuli osa Helkama-yhtiöitä.
2024 ➞
Tulevaisuuden visiomme on laajentaa valikoimastamme entistä laadukkaampi sekä helppokäyttöinen ja ympäristöystävällinen kokonaisuus suomalaisten tarpeisiin. Jatkamme maanlaajuisen ja hyvin toimivan jälleenmyynti- ja huoltoverkostomme ylläpitoa ja kehittämistä.
Evästeasetukset
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksymällä sallit evästeiden käytön. Voit poistaa valinnaiset evästeet käytöstä painamalla Hylkää.
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.